Ion Mittler Politiikassa ei ole kovin hyödyllistä olla oikeassa, jos kaikki muut ovat väärässä, koska sitten valta on heillä.

Kaikki blogit puheenaiheesta Turpo

Pelaako USA itsensä ulos maailman johtavan valtion paikalta?

USA on ollut maailman politiikkaa johtava valtio suurinpiirtein toisesta maailmansodasta lähtien, 70 vuotta. Onko aikakausi tulossa tiensä päähän?

Venäjän uudet sotilashelikopterikentät Suomen entisessä Suursaaressa

Suursaari on Suomelle kuulunut ja Neuvostoliitolle välirauhansopimuksessa ja lopullisesti Pariisin rauhansopimuksessa menetetty saari itäisellä Suomenlahdella.

Vaikka kuvassa 1 esitetty Suursaari on Suomenlahden ulkosaarista pinta-alaltaan suurin, on se kooltaan kuitenkin varsin pieni.  Saaren pinta-ala on vain noin 21 neliökilometriä, mikä on noin kymmenesosa Helsingin pinta-alasta.

Unkari on vaihtamassa lainatut Gripenit F-35-hävittäjiin vuoden 2026 jälkeen

Tämä kirjoitus on jatkokirjoitus 3.8.2019 julkaistulle kirjoitukselle otsikolla ”Ruotsalainen Saab Gripen ei voi enää olla Suomen hävittäjäkandidaatti" (US-blogi 3.8.2019). Kyse on edelleen Suomen hävittäjähankinnasta.

Antti Rinne muutti mielensä, Kaikkonen tulee toivottavasti perässä

Antti Rinne järjesti keväällä todellisen yllätyksen. Yllättävää ei ollut se, että hänestä tuli pääministeri, vaan se mitä hän sanoi Suomen Kuvalehdessä. Ja mikä olikaan tuo hämmästyttävä lausunto?

Se että asevelvollisuuden ulottaminen naisiin on ”itsestäänselvyys”.

Ruotsalainen Saab Gripen ei voi enää olla Suomen hävittäjäkandidaatti

Suomen uusi hävittäjähankinta on nimetty puolustushallinnossa HX-hankkeeksi.

Suomen uusi hävittäjä on jokin yksi seuraavista:

Kreikan Israel -suhde kehittynee edelleen

Kreikan vaalit [30.06.2029] toivat dramaattisen muutoksen hallitusvastuun siirryttyä radikaalivasemmiston Syriza puolueelta oikeistolaiselle New Democracy konservatiivipuolueelle ja pääministeri Aleksis Tsiprasin vaihduttua Kyriakos Mitsotakisiin. Kreikassa on talouskriisin jälkeen ollut tyypillistä, että vaalilupausten saattelemana voittanut puolue korvautuu liki seuraavissa vaaleissa oppositioon ajautuneella puolueella. Vaaleista riippumatta on odotettavissa että Kreikan läheiset suhteet Israeliin säilyvät entisellään.

Presidentti Niinistö, EU-puolustus ja Ranskan EI2-interventioaloite

Ranskan presidentti Emmanuel Macron julkaisi Pariisin Sorbonnen yliopistoalueella pitämässään puheessa 26.9.2017 (Sorbonne speech 29.7.2017) Euroopan tulevaisuushaasteita koskevat ajatuksensa englanninkielisellä otsikolla ”Initiative for Europe, A sovereign, united, democratic Europe” (Elysee 26.9.2017,

Suurempi osa kyberrikoksista tulisi saada virallisen syytteen alaisuuteen

Julkaisin eilen kirjoituksen otsikolla ”Kiinalainen verkkovakoilu APT10-hakkeriryhmällä ja läntiset pilvipalvelut” (US-blogi 10.7.2019). Tämä blogikirjoitus on jatkoa tuohon kirjoitukseen.

Kiinalainen verkkovakoilu APT10-hakkeriryhmällä ja läntiset pilvipalvelut

Meille kaikille ovat tuttuja digitaaliset pilvipalvelut. Yrityksien ja yksityishenkilöiden tietokoneella aikaansaatuja tuotoksia sähköposteista yritysten kaikkein salaisimpiin asiakirjoihin tallennetaan pilveen.

Kun digitaaliset tiedot ovat pilvessä, ne eivät ole säilöttynä säilömistarkoituksessa omalla tietokoneella eikä yrityksen omalla palvelimella vaan pilvipalvelun tarjoavan yrityksen palvelimella.

Uhka pohjoisesta: Iran c/o Hizbollah

Skenario Iranin ja Israelin välisen konfliktin eskaloitumisesta täysimittaiseksi sodaksi ei välttämättä ole täysin absurdi. Sodanuhka oli lähellä Iranin pudotettua kesäkuussa modernin USAn droonin jolloin eri lähteiden mukaan presidentti Donald Trump oli jo antamassa lupaa kostoiskuun laimentaen sen viimehetkessä vain kyberhyökkäykseksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä